Uutiset ja tiedotteet

Kärpät ja kannattajat loivat yhdessä uuden seurahymnin

Kirjoittanut Juuso Aho | 31.8.2026 12.19.53

Kun palaan Raksilaan kuullaan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa Liiga-kauden avausottelussa 1. syyskuuta.

Oulun Kärpät on luonut yhdessä kannattajiensa ja oululaisen Taskujauheliha-yhtyeen kanssa uuden seurahymnin. Kun palaan Raksilaan -niminen kappale kuullaan ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan 1. syyskuuta 2026, kun Kärpät kohtaa Liiga-kauden avausottelussa Porin Ässät.

Ajatus omasta seurahymnistä syntyi jo muutamia vuosia sitten seuran ja kannattajien välisissä keskusteluissa. Kärpillä on vuosien varrelta useita tunnettuja kannatuskappaleita, kuten Jamppa Tuomisen klassikko Kärpät on rautaa sekä Sentencedin Routasydän. Nyt niiden rinnalle haluttiin luoda kokonaan uusi kappale, joka soveltuu koko yleisön yhteiseksi lauluksi.

"Projekti sai alkunsa, kun aloimme kannatusryhmien ja muutaman muun organisaation jäsenen kanssa pohtia, kuinka hienoa olisi, jos seuralla olisi oma hymni, jota koko yleisö voisi laulaa yhdessä",

kertoo Oulun Kärppien tapahtumaohjaaja Juuso Aho.

Hymnin lähtökohtia ja ydinsanomaa rakennettiin yhdessä Kärppäkannattajien ja Etäkärppien kanssa. Keskusteluissa pohdittiin, mikä kuvastaa parhaiten kannattajien seuraa kohtaan tuntemaa rakkautta ja ylpeyttä sekä sitä, miksi ihmiset palaavat Raksilaan ottelusta toiseen.

Kappaleen sanoituksessa haluttiin välttää perinteisten urheilulaulujen ilmeisimpiä kliseitä. Sen sijaan huomio suunnattiin yhteisiin kokemuksiin ja siihen, mitä Kärppien otteluissa käyminen merkitsee kannattajille.

"Monelle Kärppien ottelu on viikon tärkeä hetki, jolloin arkiset huolet voi jättää hetkeksi sivuun ja viettää aikaa ystävien sekä muiden kannattajien kanssa. Tästä ajatuksesta muodostui kappaleen ydinsanoma",

yhtyeestä kerrotaan.

 

Inspiraatiota eurooppalaisista seurahymneistä

Hymniin haettiin inspiraatiota eurooppalaisten seurojen yhteislauluista, erityisesti ruotsalaisista seurahymneistä. Niissä yhdistyvät yksinkertainen melodia, akustinen tuotanto ja vahva yhteisöllisyys, minkä ansiosta koko yleisön on helppo laulaa mukana.

Tavoitteena oli luoda aidosti kannattajalähtöinen seurahymni, joka voisi kasvaa koko Kärppäyhteisön yhteiseksi lauluksi.

Kun palaan Raksilaan kuullaan jatkossa Kärppien kotiotteluissa sekä Kärppien Naisten ja juniorijoukkueiden ottelutapahtumissa.