Kasper Soinille kahden vuoden jatkosopimus Kärppiin!

Oulun Kärpät ja puolustaja Kasper Soini ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen. Soinin nykyinen sopimus kattaa kuluvan kauden, ja uusi sopimus pitää 23-vuotiaan puolustajan Kärpissä kevääseen 2029 saakka.

Grankulla IFK:n kasvatti siirtyi juniorivuosinaan Espoo Bluesiin ja pelasi myöhemmin Yhdysvalloissa South Florida Hockey Academyn joukkueessa. Suomeen palattuaan hän edusti Jokereiden juniorijoukkueita ennen siirtymistään Mikkelin Jukureihin.

Soini debytoi Liigassa syksyllä 2023. Ennen Kärppiin siirtymistään hän pelasi Jukureissa yhteensä 70 Liigan runkosarjaottelua. Hyökkäys- ja puolustuspelaamiseen aktiivisesti osallistuva Soini liittyi Kärppiin kaudeksi 2025–2026.

Soini on moderni ja liikkuva puolustaja, jonka vahvuuksia ovat erinomainen luistelu ja kiekollinen pelaaminen. Hän pystyy edistämään peliä omalla liikkeellään sekä puolustamaan tehokkaasti laajoilla alueilla.

Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapasen mukaan Soinin ominaisuudet sopivat erinomaisesti siihen suuntaan, johon Kärppäjoukkuetta halutaan rakentaa.

”Kasper on meille tärkeä palanen. Vahvan luistelunsa ansiosta hän pystyy puolustamaan tehokkaasti kentän jokaisella osa-alueella sekä tukemaan hyökkäyksiä. Hän on nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja, jolla on paljon potentiaalia ottaa entistä isompi rooli joukkueessa”,

Kapanen kertoo.

Jatkopäätös syntyi puolustajan mukaan vaivattomasti.

”Kun tällainen mahdollisuus tuli, päätös oli minulle aika helppo. Olen viihtynyt täällä todella hyvin ja halusin jatkaa Kärpissä. Fiilis jatkosopimuksesta on tosi hyvä”,

Soini iloitsee.

Oulussa viihtymisen lisäksi Soini näkee Kärpissä erinomaisen ympäristön kehittyä pelaajana ja tavoitella menestystä.

”Organisaatio on täynnä todella hyviä tyyppejä niin joukkueessa kuin toimistollakin. Mielestäni menemme koko ajan oikeaan suuntaan. Kärpät on iso seura, jolla on vahva halu palata huipulle, ja koen tämän olevan minulle erittäin hyvä paikka.”