Otteluraportti | HIFK - Kärpät 6.2.
Perjantain Pohjoinen vastaan Etelä -ottelu ei tuottanut Kärppien pistetilille lisäystä. Pelin kuva oli yksinkertainen: kotijoukkue hyökkäsi ja Petolauma puolusti tiiviisti omaa maaliaan. Keskiviikon voitto toi mukanaan runsaasti itseluottamusta ja taistelutahtoa. Niiden avulla Kärpät pysyi pelissä mukana, ja palkinnoksi Julius Hermonen pääsikin peippailemaan joukkueensa 0-1-johtoon, kun toista erää oli pelattu 6:19.
Pian tämän jälkeen Roni Hirvoselta lyötiin maila käsistä, ja Kärpät pääsi ylivoimalle. Kauaa digitit eivät mediakuutiolla ehtineet vanhentua, sillä vain 13 sekunnin pelaamisen jälkeen kiekko runnottiin väkisin maaliin maalinedustalta Matyáš Kantnerin toimesta. Toisessa erässä nähtiin vielä kaksi maalia, kun "musta minuutti" kostautui ja HIFK rankaisi kahdesti.
Kolmanteen erään lähdettiin taistelemaan, mutta vajaan viiden minuutin pelaamisen jälkeen HIFK teki ottelun voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman. Kärpät haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tuloksetta. Taistelu jatkuu huomenna, kun Ilves saapuu vieraaksi Raksilaan!
Lehdistötilaisuus ja ottelukooste alapuolella.
Ottelukooste:
Lehdistötilaisuus: