Veikko Lesosen muistoa kunnioittaen

Kuva: Jukka Leinonen / Kaleva

Oulun Kärpät vastaanotti viime viikolla suruviestin teollisuusneuvos Veikko Lesosen poismenosta. Lesonen oli oululainen yrittäjä ja pitkän linjan urheilun sekä oululaisen yhteisön tukija, jonka lämmin suhde Kärppiin näkyi niin arjessa kuin seuran kehitystyössä vuosien ajan.

Lesonen oli Oulun Kärpät Oy:n osakkeenomistaja ja toimi myös aiemmin hallituksen jäsenenä. Hän toi seuran päätöksentekoon ja kehittämiseen yrittäjänä hankittua näkemystä, rohkeutta katsoa eteenpäin sekä kykyä rakentaa kestävää tekemistä.

Lesosen omistamat ja edustamat yritykset toimivat Kärppien merkittävinä kumppaneina. Kumppanuus oli Lesoselle ennen kaikkea tahtoa olla mukana oululaisen urheiluyhteisön kasvussa ja elinvoimassa. Hän ymmärsi, miten tärkeää on rakentaa ympärilleen luottamusta ja pitkäjänteisiä suhteita, jotka hyödyttävät sekä seuraa että koko seutua.

Kärppäyhteisö ottaa osaa omaisten ja läheisten suruun. Veikko Lesosen muisto elää seurassa ja siinä työssä, jota hän oli mukana mahdollistamassa.